Tässä tämä nyt sitten on! Vuonna 2007 painoindeksini (BMI) oli 23,9. Olin tyytyväinen painooni, joten tarvetta laihduttamiseen ei ole aikaisemmin ollut.
Pari kuukautta sitten ostin vaa'an, ja järkytyin. BMI 31,7: "merkittävä lihavuus". Vaikka olin ihan tyytyväinen peilikuvaani, niin valokuvat paljastivat kaamean totuuden: olin merkittävästi ylipainoinen.
En halunnut enää olla mikään rupsahtanut kotiäiti.
Oli aika tehdä jotain - ensimmäistä kertaa elämässäni päätin aloittaa laihduttamisen. Oikeasti en edes uskonut mihinkään ihmedieetteihin, ja kaiken lisäksi olin aina uskotellut itselleni, etten minä voi onnistua, koska minulla ei ole itsekuria. Enkä oikeastaan edes ole kovin liikunnallinen ihminen. Enkä tosiaankaan voi luopua herkuista. Tekosyitä riitti.
Kaksi raskautta toivat mukanaan paitsi kaksi ihanaa lasta, myös yli 20 liikakiloa. Tämä kuva on otettu ennen raskauksia (07), ja tämä on myös tavoitepainoni (tosin tuostakin olisi vielä varaa pudottaa muutama kilo...)
BMI 23,9 |
Ollessani "merkittävästi ylipainoinen" en ymmärrettävistä syistä oikein viihtynyt kameran edessä, mutta yksi kuva sentään löytyi :-)
BMI 31,7 |
Aloitin kahden viikon Nutrilett-kuurilla. Kahdessa viikossa painoni putosi 4,6kg. Nutrilettilla voi laihduttaa monin eri keinoin, mutta itse valitsin VLCD-juomajauheet. Pahaltahan ne aluksi maistui, mutta erityisesti tomaattikeitosta opin nopeasti pitämään. Jotta välttyisi järkyttävältä päänsäryltä ja väsymykseltä ensimmäisinä päivinä, on muistettava juoda paljon vettä! Tämä tarkoittaa siis vähintään 2 litraa päivittäin.
Tomaattikeitossa on 115 kcal pussia kohden ja niitä syödään 5 kertaa päivässä, joten kalorimäärä on vain 577 kcal päivässä. On tärkeää syödä säännöllisin väliajoin, kolmen tunnin välein, esim klo 9, 12, 15, 18 ja 21. Kuuria on hyvä jatkaa vähintään viikon, ja silloin ei saa syödä mitään muuta. Koska päivittäinen kalorimäärä on niin pieni (normaalisuositus naisilla 2000 kcal) niin liikuntaa ei saisi kuurin aikana harrastaa paljoa.
Entä kuurin jälkeen?
Itse liityin kuntokeskukseen, jossa jumppaan noin 3 kertaa viikossa. Lisäksi ostin polkupyörän ja kannatan hyötyliikuntaa! Autoa en edes omista, joten kauppakassien kantaminen on loistavaa treeniä. :-)
Kaiken A ja O on kuitenkin terveellinen ruokavalio. Vältä sokeria, herkkuja, vehnää... Itselläni on 3 heikkoutta, Hedelmä Aakkoset, punaiset Pollyt sekä siniset Pollyt. Näistä olen joutunut luopumaan kokonaan. Sillä jos antaa pikkusormen...
... se vie koko käden.
Ennen laihduttamista söin kyllä perusterveellistä ruokaa, mutta iltaisin lasten mennessä nukkumaan alkoi herkuttelu. Söin pussillisen jotain näistä edellä mainituista. Joka ilta.
Olin sokeririippuvainen. Ensimmäiset päivät ilman näitä järkyttäviä sokerimääriä olivat hirveitä. Tutustuin Kalorilaskuriin, jonka klikkasin auki aina kun alkoi tehdä mieli herkkuja. Sieltä näkee kätevästi, kuinka paljon kaloreita missäkin on. Ei mennyt kuin pari viikkoa, niin pelkkä Hedelmä Aakkosen näkeminen sai voimaan pahoin.
Kiinnitä huomiota ruoka-annoksiin!
Ennen lautaseni näytti tältä. Iso annos lasagnea ja ruokajuomana kevytmaitoa.
Tänään annokseni näyttää tältä. Pienempi pala lasagnea sekä paljon vihreää salaattia ja juomaksi vettä.
Punnitus ja palkinto
Vaakaa ei kannata kytätä jatkuvasti. Itse käyn vaa'alla kerran viikossa, sunnuntaiaamuisin. Jos paino on pudonnut edes 100 grammaa edelliseen viikkoon verrattuna, annan itselleni luvan herkutella. Herkutella?! Kyllä. Mutta kohtuudella. Laskiaisena leivoin laskiaispullia perheelleni ja annoin itselleni luvan ottaa yhden. Kun olin syönyt puolikkaan, ajattelin, että eihän tätä tarvitse kokonaan syödä, tämä puolikaskin riittää oikein hyvin. Hedelmä Aakkoset ja Pollyt kuitenkin saavat jatkossakin luvan jäädä kauppaan. :-)
Tärkein laihdutusvinkki:
Juo vettä. Juo paljon vettä. Se pitää näläntunteen kurissa ja päänsäryn loitolla. Heti aamulla kun heräät, juo iso tuopillinen vettä. Vasta sen jälkeen kevyt aamupala. Juo vettä aterioiden välillä. Janojuomana ja ruokajuomanakin kannattaa suosia vettä. Varsinkin kahvin kanssa on syytä juoda erityisen paljon vettä. Pidä mukanasi aina vesipullo. Tämän vinkin tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa. Pieni asia, joka helposti pääsee unohtumaan, mutta josta on valtavasti hyötyä.
Kaikki hyvä on epäterveellistä?
No, ei ihan. Esimerkiksi leipoessa voi aina pienentää rasvan ja sokerin määrää, tai suosia vaikkapa hunajaa sokerin sijasta. Totta kai rasvainen ja makea maistuu paremmalle, mutta keho tottuu nopeasti, ja pian liika rasva ja sokeri alkaa ällöttää. Eilen söin kaksi vaahtokarkkia, kauhea päänsärky siitä vain tuli. Kahdesta vaahtokarkista?!
Mistään ei varsinaisesti tarvitse luopua, kunhan osaa nauttia kohtuudella. Karkkipäivänä ei tarvitse vetäistä kokonaista pussia, 1-2 karkkia riittää. Kuulostaa varmasti hullulta, mutta se on sen arvoista. Palkintona saa kevyemmän olon ja hoikistuneen vartalon. Mutta mitä tehdä, kun tekee mieli herkutella? Silloin kannattaa juoda se vesilasi ja klikata Kalorilaskuriin ;-)
6 viikossa -10kg!
Näitä edellä mainittuja neuvoja noudattamalla onnistuin elämäni ensimmäisellä laihdutuskuurillani pudottamaan 10 kg hyvin lyhyessä ajassa. BMI on tällä hetkellä 28,5: "lievä lihavuus", joten matkaa on vielä tavoitepainooni. Tervetuloa mukaan seuraamaan, miten pudotan loputkin liikakilot ;-) Pysyvästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti