Tämä ei varsinaisesti ole mikään laihdutusherkku, mutta haluan jakaa kanssanne parasta arabialaista antia, juustoisen jälkiruoan. Oikeasti mulla ei ole tietoa miten tämä kuuluisi kirjoittaa, olen nähnyt eri versioita, lausutaan ainakin arabiaksi kutakuinkin näin: "knääfe".
Häämatkallamme Santorinilla se taisi olla quinafe ja kataifiakin myytiin joka paikassa, tiedä sitten onko se samaa kuin tämä, sinne päin ainakin...
Kanafeh, kunafe, knafe - yhtä kaikki. Tämä on vienyt sydämeni.
Ihan ensimmäiseksi kannattaa suunnata arabialaiseen kauppaan ostamaan näitä tarvikkeita, joita ei muualta löydy.
Resepti
250 g kataifi pastrya
Itse ostin pakastettua versiota, merkki taisi olla Kassandra
200 g voita
175 g Puck Cream naturalia
250 - 300 g mozzarellaa
Pilko veitsellä kataifi pieneksi. Sulata voi kattilassa ja ruskista siinä kataifi.
Levitä puolet kataifista uunivuoan pohjalle.
Sekoita puck cream ja pienistetyt mozzarellat keskenään. Kaada seos kataifin päälle uunivuokaan.
Lisää vielä loput kataifit päällimmäiseksi ja laita noin 20 minuutiksi 200-asteisen uunin keskitasolle.
Valmiin knafen päälle kaadetaan sokeriliemi, johon tarvitaan
1 dl vettä
1,5 dl sokeria
1 tl appelsiinivettä (kuvassa näkyvä vihreä pullo)
1 tl sitruunamehua
Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa. Sekoita. Jäähtyneeseen seokseen lisätään appelsiinivesi ja sitruunamehu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti